» » » » » Jatkoa edelliseltä sivulta
Opintoihin kuuluu paljon käytännön hierontaa ja aitoja hoitotilanteita. Tämä opiskelun aikana saatu kokemus erilaisista asiakasryhmistä on arvossaan, kun meiltä valmistuva suunnittelee tulevaisuuttaan.
Koulutuksemme käyneellä on helppo hahmottaa työnantajan tarjoaman työn sisältöä tai suunnitella oman yrityksen perustamista. |
Koulutuksemme tarjoama ammattitaito ja näkemys alan tarjoamista mahdollisuuksista on selvästi madaltanut kynnystä lähteä yrittäjäksi. Niin moni on päätynyt tähän ratkaisuun. Koulutuksemme avaa myös tietä jatko-opintoihin. Tutkintotodistuksesta on hyötyä, mikäli haluat jatkaa esimerkiksi fysioterapian opintoihin.
Opiskelijamme arvostavat koulutuksemme urheilusuuntautuneisuutta. Kurssin aikana käymme läpi hyvin monta urheilulajia. |
Ensisijaisena tavoitteena on oppia mitä lihasryhmiä mikin urheilumuoto eniten rasittaa, mitkä ovat lajin tyypillisimmät urheiluvammat sekä lihashuollon merkitys urheilijalle. Ammattiosaamisen lisäksi niin moni opiskelijamme on saanut koulutuksen aikana potkua myös omaan liikunta-
harrastukseensa. Moni vie Vuokatista mukanaan jotain mitä todistuksesta ei näe – uutta potkua omaan liikuntaansa, ehkäpä uuden harrastuksenkin! |