» » » » » Jatkoa edelliseltä sivulta
- Tulevaisuuden visio on, että urheilujoukkueet voisivat hyödyntää testipaikkoja ja tuloksia, Linnamo maalailee.
Urheilumies koko sielultaan
Liikunta on vaikuttanut Vesa Linnamon uran valintaan. Aktiivinen koripallomies meni Jyväskylän yliopistoon, koska siellä oli mahdollista jatkaa oman lajin harjoittelua.
- Pelasin aikoinaan lähes ammattilaisena kahdeksan vuotta koripalloa mestaruus-
sarjassa, Linnamo kertoo. Urasta on kertynyt useita tunnustuksia ja palkintokaapista löytyy yksi Suomen mestaruus ja kaksi hopeaa. Koripallo on tärkeää vieläkin. Tällä hetkellä Linnamo on mukana valmentamassa
|
Jyväskylässä A- ja C-tyttöjen joukkueita, joissa pelaa hänen omat tyttärensä.
Aktiivisesti liikuntaa harrastava Linnamo viihtyy Vuokatissa, vaikka koti onkin Jyväskylässä. Sulkapallon, keilailun ja lenkkeilyn lisäksi mukaan on tullut hiihto.
 |