» » » » » Jatkoa edelliseltä sivulta


matkailukeskuksia. Kansainvälistyminen on alan kärkikohteiden keskeisiä tavoitteita, mistä johtuen koulutuksen tavoitteena on tuottaa liikunta-alan osaajia, jotka selviävät tehtä-
vistään myös englanninkielellä.

”Urheiluopistomme liikunnanohjauksen perustutkintoon johtava koulutus on kestoltaan kolmivuotinen ja se toteutetaan sisäoppilaitos-
muotoisesti eli opiskelijat asuvat opintojen aikana Vuokatin Urheiluopistolla. Koulutuk-
semme erityistavoitteena on tuottaa ammatti-
taitoisia liikuntaneuvojia voimakkaasti kasvaville matkailu- ja hiihtokeskusmarkkinoille” Timo Welsby kertoo.

”Koulutuksemme erityistavoitteita on valmistaa etenkin talvilajeihin erikoistuvia, innostuneita ja kannustavia liikunnan moniottelijoita. Vuokatti tarjoaa ensimäisenä Suomessa hiihtolajeihin panostavaa ammatillista, tutkintoon johtavaa peruskoulutusta. Muualla, esimerkiksi Keski-Euroopassa hiihdonopettajan ammatti on arvostettu, suomalaiseen korkeakoulututkin-
toon verrattavissa oleva opiskelun vaativa ammatti. Voidaan sanoa, että Suomi ottaa nyt ensimmäisen askeleen tähän suuntaan.”

 

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO LYHYESTI
Tutkinnon nimi: Liikunnanohjauksen perustutkinto • Koulutuksen sisältö: Toisen asteen tutkinto. Antaa ammatilliset valmiudet työskennellä monipuolisissa  liikunta-alan tehtävissä julkisella sektorilla, yksityisissä yrityksissä,  liikuntaseura- ja järjestösektorilla. • Erityistavoite: Englanninkielellä yksinkertaisista liikunnanohjaustehtävistä selviytyviä liikuntaneuvojia. • Kustannukset: Koulutus, majoitus ja opiskelupäivien ruokailut maksuttomia • Opintotuki: Opiskeluun voi hakea valtion opintotukea • Koulutuksen kesto: 3 vuotta • Opiskelupaikka: Vuokatin Urheiluopisto • Muuta: Tutkinnon suorittanut saa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluun ja yliopistoon • Hakeminen: Tiedot www -sivuillamme Lisätietoja: Nina Schroderus, 050 6706 293,  Mika Tuononen, 050 527 2507, sähköposti: etunimi.sukunimi(a)vuokattisport.fi  ja www.vuokattisport.fi

 

NettiTieto Oy

Edellinen sivu
10 
11 
12 
13 
14 
15 
Seuraava sivu
Liity postituslistalle

Tulosta sivu